17

"No, miltä nyt tuntuu olla 17?"
"Ei ihmeelliseltä."

Tosiaan, 24.4.2017 mulla tuli täyteen 17 vuotta ikämittarissa. Mä olen oikeasti tosi huono muistamaan syntymäpäiviä oli kyse sitten muiden pippaloista tai omistani. En olisi todennäköisesti tänä(kään) vuonna muistanut koko päivää ellei kaverini olisi siitä auliisti päivää ennen muistuttanut. Koska itse juhlapäivä osui tänä vuonna ihanasti maanantaille, vietettiin suvun kesken juhlia nyt lauantaina. Eipä mulla kauheasti ole juhlista kerrottavaa, joten päätin nyt toteuttaa tämän yhden pitkäaikaisen ideani. Koska en ole oikeastaan ollenkaan kertonut tänne blogiin mitään itsestäni, uuden ikäkynnyksen ylittymisen kunniaksi olkoon tämän postauksen aiheena 17 faktaa minusta ikävuosien varrelta.

1. Teletapit ja Nalle Puh on asioita, joita muistan mun ihan varhaisimmista vuosista. Mulla oli tapana pitää mun Nalle Puh -pehmoleluille teekutsuja makkarin ovella. Näin pari päivää sitten sen Nalle Puh -telkkarisarjan tunnusmusiikin Youtubesta ja kylmät väreet. Teletapit oli kyllä sellasta moskaa, kun nyt ajattelee, mutta tuli niitäkin katsottua.

2. Mä kävin suomenruotsalaisella perhepäivähoitajalla. En hirveästi muista kyseisestä ajasta mitään
enkä valitettavasti puhu ruotsia. Silti jotkin yksittäiset lausahdukset kuten "tack för maten" ja "god natt" on jäänyt elämään, ja mä jostain syystä sanon tosi helposti kiittäessä "tack".

3. Mulla on yksi pikkuveli, joka on mua kolme vuotta nuorempi.

4. Pienenä mun lempipuuhaa mummilassa oli muurahaistarhan pitäminen. Otin siis brutaalisti muurahaisia kivien alta, laitoin niiltä astiaan ja merkkasin erivärisillä tusseilla. Näin myöhemmin ajateltuna olin aika kamala lapsi, mutta noh, laitetaan tietämättömyyden piikkiin.

5. Alle kouluikäsenä mä putosin mereen purjeveneen ja laiturin väliin. Mulla on tästä pieniä muistikuvia, mutta jälkikäteen mulle on kerrottu, että mä huusin: "Apua apua auttakaa minua, minä en osaa uida!" Hengissä selvittiin.

6. Mä rrrakastan Disney-leffoja. Aladdin, Leijonakuningas, Mulan, Tarzan, 101 dalmatialaista... ah. Mulla menee aina tunteisiin, jos ihmiset haukkuu suomalaisia dubbauksia, koska let's be real osa niistä on täyttä kultaa. Mä edelleen katson vanhoja kunnon Disneyn klassikoita suomeksi, koska nostalgian määrä on ääretön.

7. Alakouluikäsenä mä halusin olla isona haitutkija. Kyllä, haitutkija. Vähän vanhempana toiveammatiksi tuli meribiologi ja sitten näyttelijä. Nyt mä olen siinä vaiheessa etten enää tiedä. Biologia ja meret kiinnostaa kyllä edelleen ja mulla on pari tietokirjaa haista, joista oon opetellut miltä eri hailajit näyttää.

8. Mä näin pienenä vilkaisun jostain leffasta, missä kiljuva nainen oli sidottu pöytään ja sen silmiä porattiin jollain laaserilla. Muistan ton kohdan vieläkin elävästi ja ehkä pikkaisen traumatidoisuin siitä. Ala-asteella mentiin luokan kanssa Heurekaan näyttelyyn, jonka aiheena oli murha. Jostain syystä toi näyttely pelotti mua varmaan vielä kuukauden jälkikäteen. En tiedä juontaako näistä juurensa etten yhtään tykkää kauhuleffoista. Sellaisista sopivasti ahdistavista leffoista nautin, mutta heti kun ne menee siihen kauhuluokitukseen niin ei kiitos mulle.

9. Mä aloitin kolmannella luokalla englannin opiskelun kuten varmaan kaikki about mun ikäiset. Kielet kiinnostaa mua ja mä koen, että olen niissä kohtuullisen hyvä. Jos voisin sanoa, että osaan suomea, englantia, ruotsia ja ranskaa, olisin supertyytyväinen. Mulla on kotona viron kielen oppikirja, jonka toivoin toissa jouluna lahjaksi. Saame on myös tosi kiehtovaa mun mielestä eli tulisi varmaan kaikki "turhat" kielet haalittua: suomi, viro, saame.

10. Mä olen laulanut Staraoke-lauluohjelmassa kaverini kanssa. Telkkariurani kirkkain (ja ainoa) hetki. Muistan että voitin sieltä maailman parhaat nappikuulokkeet, jotka toimi neljä vuotta.

11. Noin 11-vuotiaasta mä olen harrastanut teatteria. Pitkän näyttelijäurani aikana oon esittänyt yhden repliikin pikkusiskoa, ärsyttävää isosiskoa, Sound of musicin Martaa, Leijonakuninkaan Timonia ihmismuodossa, tosi blondia parasta kaveria, teenjuojaa Liisa Ihmemaassa ja Kratnoff-nörttiä High School Musicalista.

12. Mun koulukaveri, mä ja meidän yhteinen kaveri voitettiin vuonna 2012 lastensarjan Suomen mestaruus ensiavussa. Eli ällös ollos huolissas nyrjähtäneestä nilkasta, jos mä olen lähettyvillä, heh.

13. Näin vanhemmiten musta on paljastanut ehkä pieni perfektionisti. Ainakin mun piano-opettaja sanoo niin. Mä huomaan heti, jos joku on käynyt siirtämässä mun kirjahyllystä koriste-esineitä, koska niiden pitää olla just oikealla paikalla. Pikkulegojen yms. rakennus aiheuttaa mulle jotenkin outoa mielihyvää, koska niillä paloilla on tietyt paikat. Mua suoraan sanottuna v*tuttaa, jos en osaa jotain mun mielestä tärkeää ja teen sen vaikka sata kertaa uudestaan kunnes onnistun.

14. Mä saan jotenki tosi helposti arpia ja mustelmia tai sitten oon vaan tapaturma-altis. Esimerkkinä tästä juhannus 2014, kun kaaduin metsässä puunrunkoon. Mulla on edelleen polvesta nilkkaan yltävä arpi muistuttamassa siitä.

15. Rakastan nukkua tyyny pään päällä. Mä löysin tän uuden tyylin toissa kesänä, kun mun vieressä nukkui erittäin kuorsaava henkilö ja tajusin että tyyny pään päällä bloggaa äänen ja valon + tuntuu kivan viileältä. Suosittelen.

16. Mä en ole koskaan saanut nelosta kokeesta tai joutunut jälki-istuntoon. Ala-asteella sain kerran nimen pulinapussiin, mutta siihen loppuu mun rebel-hetket.

17. Tää viimeinen on aika kokoava, joka kuvaa mun luonnetta ehkä parhaiten: mä koen itseni vahvasti ekstrovertiksi. Höpötän, pörrään ja pompin ehkä ärsyttävyyteen asti.
"It's funny how when I'm loud, people tell me to be quiet, but when I'm quiet, people ask me what's wrong with me."

- Meri

Sijoitustiedot

Niinhän se tapahtui, että sijoitustiedot tulivat silloin kun niitä vähiten odotti. Vaihtarimyytti nro. 1 on siis todettu paikkansapitäväksi.
Kaksi viikkoa sitten koeviikon viimeisen päivän kunniaksi sain Sunilta puhelun, että isäntäperheeni on löytynyt. Fiilikset oli siinä vaiheessa luonnollisesti ihan mahtavat. Mua nauratti ja jännitti samaan aikaan ihan hirveästi. Nauratti, koska onhan isäntäperheen saanti ehkä hienoin fiilis ikinä ennen itse vaihtovuotta. Jännitti, koska kaikki jotenkin konkretisoitui silmänräpäyksessä. Yhtäkkiä mulla oikeasti on joku paikka minne mennä (kuulostaapa tää kirjoitettuna jotenki tosi surulliselta hah). Jos olette koskaan lukeneet mitään vaihto-oppilasblogeja sun muita tai olleet itse vaihtareita, olette mitä todennäköisimmin törmänneet tällaisiin samanlaisiin mietteisiin.

Vaihtovuoteni tulen viettämään kaupungissa nimeltä Campbellton, joka sijaitsee lahdessa aivan Quebecin ja New Brunswickin rajalla. Kaupunki on niin rajan tuntumassa, että kotini tulee itseasiassa olemaan Quebecin puolella, kun taas koulu ja itse Campbellton ovat New Brunswickissa. Ainoastaan joki ja sen yli kulkeva silta erottavat provinssit toisistaan. Campbellton on väestöltään melko pieni, suurinpiirtein samankokoinen väkiluvultaan kuin Suonenjoki. Tämä on kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua, koska itse asun tällä hetkellä asukasluvultaan Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa.
Jos mun Google Maps -taitoihin on luottaminen, mun koti tulee sijaitsemaan 14 km päässä mun koulusta ja Campbelltonin keskustasta. Lisäksi pistin huolestuneena merkille, että sieltä kotimetsästä ei takuulla mene mitään julkista kaupunkiin. Tähän julkisten kulkuvälineiden katoon olin kyllä jo henkisesti varautunut, mutta suomalaisena tuntuu silti oudolta, että on täysin riippuvainen jonkun toisen ihmisen kyydistä.

Koulua käyn Polyvalente Roland-Pépinissa, jossa on ranskankielinen linja englanninkielisen lisäksi (// 28.7. korjaus: ei linjaa, vaan kaupungissa on erikseen sekä ranskan- että englanninkielinen koulu. Ei muuta, jatkakaa). Pakko myöntää, että vähän jännittää opiskelu ranskan kielellä. Koulussa on 385 oppilasta, jonka luen pieneksi (kouluhistoriaani on mahtunut lähes 900 oppilaan peruskoulu ja noin 500 oppilaan lukio). Samaa ei kuitenkaan voi sanoa koulurakennuksesta, joka ainakin kuvissa näyttää ihan jäätävän kokoiselta. Ei ainakaan tule ahdasta, mitä nykyisessä lukiossani voi välillä manata. Koulussa on tarjolla vaikka mitä harrastuksia, ja olen ihan sormet syyhyten odottanut pääsyä kaiken maailman dramakerhoihin, uintijoukkueisiin ja sulkapallotiimeihin. Kunnon high school -meininkiä.

Ranskan kieltä olen myös päässyt näin heti alusta harjoittamaan mun isäntäperheen kanssa, johon kuuluu aivan ihanalta vaikuttava hostäiti ja kaksi kissaa <3 . Hostäidilläni on neljä jo aikuista omillaan asuvaa lasta, joista nuorin on 20-vuotias. Talo, jossa mun on määrä asua, on ihan hirvittävän iso kivitalo meren rannalla keskellä metsää. Leuka hieman loksahti, kun näin kuvan talosta ensimmäisen kerran. Miten musta tuntuu, että se ei ole ainoastaan Yhdysvallat missä kaikki on isoa ja hienoa. Anyway mä olen jutellut hostäidin kanssa Facebookin messengerillä... ranskaksi. Hiukan jännittävää, mutta hostäiti lupasi oikein omin sanoin, että heidän kanssaan opin puhumaan ranskaa vuoden loppuun mennessä.

Näillä kuulumisilla toivotan kaikille aurinkoista kevät(kesää?)!

- Meri