Mun elämänkokemuksen mukaan suurimpia ärsytyksiä mitä ihmisillä on jouluun liittyen ovat joululaulujen soittaminen ennen h-hetkeä sekä nst. joulun pitkittäminen. Jos siis soitat Rekiretkeä vielä tapaninpäivän jälkeen ja sulla on kuusi tuvassa reilusti yli laskiaisen, olet juuri rikkonut kirjoittamatonta sääntöä. Mutta hei, nyt kun on jo sopivasti tammikuu ja vuosi 2018, muistellaanpa hiukan mun joulua 2017. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?
Pieni sananen alkuun jouluvalmisteluista. Koristeethan on tunnetusti ihan jäätävän överit Pohjois-Amerikassa. Voin ilokseni ja kauhukseni sanoa, että tämä pitää paikkansa, jos lievästi yleistetään. Eihän kaikki laita niitä neljän metrin korkuisia ilmajoulupukkeja pihalle, mutta joo, kyllä mua naurattaa, kun muistelen joulunaikaa Suomessa ja mun äiti päivitteli meidän naapurin värikkäästi vilkkuvia jouluvaloja yhdessä tuijassa.
Vaikka noihin koristeihin ja tilpehööreihin laitetaan aikaa, vaivaa ja rahaa, tyypit ovat yllättävän stressittömiä joulun suhteen tai ainakin siltä vaikuttaa. Mä kuulin vain kahden ihmisen valittavan joululahjojen oston tuomasta stressistä ja nämä tyypit olivat mun hostsiskot.
24.12.
Kuten varmasti tiedätte, Pohjois-Amerikassa juhlitaan itse joulua vasta joulupäivänä 25.12. eikä 24.12 kuten Suomessa. Jouluaattona päivällä me ei siis tehty oikeastaan yhtikäs mitään. Mä pyörin kotona kuin puolukka peltiämpärissä katsoen välillä 13 reasons why:ta Netflixistä. Vaikka lunta oli ihan mielin määrin ja muutenkin jouluista, mun oli tosi vaikea käsittää, että oli oikeasti jouluaatto. Olin laskenut päiviä jouluun muistaakseni lokakuusta lähtien, mutta kuitenkin se itse joulukuu meni ehkä liiankin nopeasti.
Iltapäivästä käytiin vielä nopeasti kaupassa ja hakemassa mun hostäidin vanhin tytär juna-asemalta. Lähes kaikki hostsukulaiset tulivat tänne Campbelltoniin joulupyhiksi. Mukaanluettuna mun hostäidin kaikki kolme aikuista tytärtä, jotka majoittuivat meille.
Koko jouluaatto ei (onneksi) mennyt pelkästään peukaloita pyörittäessä, sillä illaksi meillä oli kutsu isovanhempien luokse. Tuonne pukeuduttiin tosi juhlavasti, ja mä laitoinkin mun bal de neigesta tutun mekon päälle. Toisin kuin mä olin luullut, me ei kuitenkaan menty isovanhemmille syömään jouluateriaa. Totta kai esille oltiin laitettu suklaata sun muuta epäterveellistä sekä dippivihanneksia, mutta kunnollista ruokaa me ei syöty koko illan aikana. Syömisen sijasta juteltiin paljon ja mun suureksi yllätykseksi laulettiin. Mä olin ihan innosta soikeana, kun tajusin että mun kanadalaisesta suvusta löytyy tosi monta hyvää laulajaa. Mun hostserkun soittaessa kitaraa hoiloteltiin joululauluja ja tyypit vuoron perän sooloili jotain.
Tasan keskiyöllä alettiin avata lahjoja. Tuonne isovanhemmille oli kokoontunut mun lisäksi noin kaksikymmentä sukulaista, joten olohuone oli melko täynnä meidän linnoittautuessa sinne. Tilaa veivät meidän lisäksi myös monet monet lahjat. Mä olin tehnyt lahjat oman hostperheen lisäksi lahjat isovanhemmille sekä tädille, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.
Koska tässä vaiheessa millään järkevällä vuorokausirytmillä ei ollut enää väliä, kahden aikoihin yöllä syötiin keittoa, jonka jälkeen porukka alkoi pikkuhiljaa hipsiä kotio.
Jälkikäteen mulle sanottiin, että tänä (tai siis viime) vuonna meno jouluaattona oli harvinaisen rauhallista ja lähdettiin kotiin paljon aikaisemmin kuin viime vuosina. Mulle toi yli kahdenkymmenen ihmisen meno viidessäkymmenessä neliössä oli kyllä ihan tarpeeksi tapahtumantäyteinen.
 |
| Ja mulle irvaillaan "finnish facesta"?? |
Musta tuntuu, että joulupäivää voidaan osuvasti kuvata kansainvälisenä lepopäivänä. Tuolloin monen tyypin askareisiin kuuluu syöminen, Home Alonen katsominen, lahjojen ihaileminen ja nukkuminen, olisi maa sitten Suomi tai Kanada. Niinpä täälläkään meidän päiväohjelma ei joulupäivänä sisältänyt oikeastaan mitään produktiivista. Mä jatkoin passiivisesti 13 reasons why:n katsomista, pelattiin vähän korttia ja vain oltiin. Ainoa kunnon ohjelmanumero oli aamulla lahjojen avaaminen perheen kesken.
Sanon tämän aivan rehellisesti: mä en olettanut saavani kuin ihan vain pari lahjaa. Olin siis vilpittömästi yllättynyt, kun avasin niitä paketteja melkein yhtä monta kuin Suomessakin. Parissa kirjassa, kosmetiikkassa ja herkuissa ei kamalasti voi mennä vikaan, joten olin super iloinen kaikista lahjoista. Suomestakin mulle lähetettiin kortteja ja pari pakettia, jotka piristi päiviä tosi paljon. Kaikille ihan hurjasti kiitoksia, jos tätä luette.
Mitä muut sai mun antamista paketeista? Halusin tehdä lahjat itse, joten hostäidille ja siskoille tein eräänlaiset taulut ja isovanhemmille sekä tädille koristellut lasipurkit joulupalloilla- ja valoilla.
26.12.
Tapaninpäivä ei mennyt meillä ihan suunnitelmien mukaan. Alkuperäinen idea oli, että hostäiti käy heittämässä mun turkkilaisen siskon lentokentälle samalla kun mä ja toinen sisko mennään hostäidin tyttärien mukana taas isovanhemmille. Tämä mun turkkilainen sisko on täällä jo toista vuotta, joten hän halusi päästä pariksi viikoksi kotimaahansa loman aikana.
Loppujen lopuksi me kaikki kolme (hostäiti, meksikolainen sisko ja minä) lähdettiin saattamaan "meidän pikku turkkilaista" lentokentälle. Lievän kiireen merkit olivat ilmassa viimeistään silloin, kun juututtiin erään reilusti alle nopeusrajoitusten ajavan kaverin perään moottoritiellä. Kriittiset 5-10 minuuttia me madeltiin tämän sunnuntaikruisailijan hännillä, koska tietystikään tuolla tiepätkällä ei ollut ohitusmahdollisuutta. Kun vihdoinkin päästiin tunnin ajomatkan päässä olevalle Bathurstin minilentokentälle (käsittää kirjaimellisesti vain yhden huoneen), tiski oli mennyt kiinni ja mun siskon lentolippu myyty eteenpäin. Siinä me istuttiin puolitoista tuntia selvittämässä tilannetta, jossa mitattiin varmasti kaikkien hermoja lentokenttävirkailijasta sivussa istuvaan Matti Meikäläiseen, jolla ei ollut tilanteeseen osaa eikä arpaa.
Monen tunnin jälkeen päästiin isovanhemmille syömään ja pelaamaan korttia. Oltiin kuitenkin sen verran myöhässä, että muut sukulaiset olivat juuri lähdössä kun me tultiin paikalle.
Kiinnostuneille tiedoksi, että mun sisko on nyt jo turvallisesti päässyt Turkin maaperälle ja palaa takaisin ensi viikolla.
27.12.
Keskiviikkona kello viisi oli seuraava sukukokous tällä kertaa host-tädin luona. Kaksi asiaa mitä mun hostsukulaiset rakastaa yli kaiken ovat syöminen ja pelien pelaaminen. Varsinkin host-täti on aina jokaiseen tyhjään väliin keksimässä tekemistä ettei kenellekään tulisi tylsää. Totta kai tuolloin keskiviikkona sitten kisailtiin erilaisissa ryhmissä yömyöhään asti milloin ilmapallon puhaltamisesta ja milloin muovimukien lajittelusta . Parasta noissa peleissä on se, että jokainen yrittää tosissaan ja oman ryhmän voiton eteen ollaan valmiita huutamaan kannustuksia äänet käheiksi.
Kisaamisen lisäksi syötiin fondueta ja raclettea. Mä rakastan fondueta ja olisin voinut syödä niitä paistettuja katkarapuja ikuisuuden. Mahan sai siis sopivasti täyteen.
Musta tuntuu, että nyt tämä joulu oli ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun tuntuu siltä ettei ole lihonut kymmentä kiloa viikon aikana. Täällä meillä ei kertaakaan syöty mitään kunnon monen tunnin jouluateriaa vaan ihan normaaleja päivällisiä. Eipä mulla ole ikävä sitä yltäkylläisyyden tunnetta mikä jouluateriasta seuraa, mutta ehkä hiukan kaipaan pipareita, glögiä, joulupuuroa ja herneitä. Ensi jouluna sitten.
Muodikkaasti myöhässä toivotan kaikille Joyeux Noël et Bonne Année!
- Meri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti