Sisko, tahtoisin että jäät

Tämä alla oleva kuva on otettu Bathurstin Tim Hortonsissa 2.9.2017. Se on ensimmäinen kuva musta ja mun hostsiskoista. Kyseisestä otoksesta on jo melkein kuusi kuukautta aikaa ja nyt kun katson sitä pitkästä aikaa, huomaan kuinka paljon me ollaan muututtu puolessakin vuodessa. Muutos ei ole niinkään ulkoista vaan enemmänkin muun pään sisällä. Noista kahdesta mun vieressä olevasta tyypistä on tullut paljon enemmän kuin vain kiltisti hymyileviä tuntemattomia tyttöjä, jotka auttoi mun matkalaukun lentokentältä autoon ja antoi mun istua ensimmäisen automatkan etupenkillä.

Kolme vaihtaria samassa perheessä on harvinaista. Harvinaista mutta mahtavaa, jos multa kysytään. Meidän triosta muodostui viiden kuukauden aikana tiivis kolmikko, joka piti yhtä kynsin ja hampain. Musta tuntuu, että niin tapahtuu aika automaattisesti, jos asuu yhdessä, näkee jokaikinen päivä ja kemiat kohtaa ainakin jotenkuten. Meidän kolmen arvot ovat melkolailla samat, mutta tavat miten niihin pyritään on sitten aika eri. Meiltä kaikilta löytyy temperamenttia, mutta hiukan erilailla. Tätä voisi jatkaa monessa muussakin (paitsi ulkonäöllisissä suhteissa): samanlaisia mutta erilaisia.

Mutta tiedättehän te, ei kaikki tässä(kään) jutussa ole pelkkiä sateenkaaria ja hattarapilviä. Kun kolme tyyppiä laitetaan vähän niinkuin "pakosta" yhteen, tietysti toisilla klikkaa siinä porukassa paremmin kuin toisilla. Meidän kohdalla tää ultimaattinen klikki syntyi mun siskojen välille. Kyllä mullakin klikkasi molempien kanssa, mutta ei yhtä syvällä levelillä. Tää saattaa johtua yksinkertaisesti siitä, että mun luonne erosi mun siskojen luonteista huomattavasti ainakin aluksi sekä kolmesta erilaisesta kulttuurista turkkilainen ja meksikolainen kohtaa ehkä paremmin kuin suomalainen. Mä olin joissain jutuissa (kuten vaikka tanssimisesta juhlissa, köh köh) paljon pidättyväisempi kuin nuo kaksi. Ja tulinhan mä sieltä "kermaperseiden hyvinvointivaltion kulttuurista" enkä sieltä "terroristien ja varkaiden kulttuurista". No okei, toi on aika kärjistetty esimerkki ja lähinnä meidän huono inside-vitsi. 

Anyway, mä pystyn suoraan sydämestäni kuitenkin sanomaan, että molemmat mun hostsiskoista on mulle kuin oikeita siskoja. Tärkein juttuhan on, että kemiat kohtaa kaikilla ja niin tapahtui onneksi meille. 

Mun kokemuksen mukaan elämä kahden hostsiskon kanssa on aivan älyttömän hieno ja upea tilaisuus sekä varmasti aika once in a lifetime -juttu muutenkin. Mä aina salaisesti toivoin isosiskoa- tai veljeä ja nyt mun toive toteutui, tuplana (mähän olen hostperheen kuopus huimalla 17 päivän ikäerolla). Se, että kotona on aina joku, joka ymmärtää hyvin suurella todennäkösyydellä sun tän iän suuren pienet maailmantuskat sekä jakaa ne tyhmätkin jutut ja aiheet, on jotain korvaamatonta ja sitä tulen tän vuoden jälkeen kaipaamaan paljon. Tiedän sen jo nyt. 

Kun meidän sitten piti 3.2.2018 sanoa hyvästit Monctonin lentokentällä Andrealle, meidän meksikolaiselle silmät punersi ja naama oli muutenkin aika turvonnut, sanotaanko vaikka näin. Fakta: se hetki pääsee aika vahvoilla mun top 5 missä tilanteissa oon itkenyt eniten. 

Oon varma, että me kaikki talon neljä asukkia toivottiin monet yöt, että meidän yhteinen matka Andrean kanssa kestäisi sen viiden kuukauden sijasta kymmenen. Enpä mä muuta voi sanoa kuin tuon otsikossa olevan lauseen:

"Sisko, tahtoisin että jäät."

- Meri